Kotimainen leikkokukka kasvattaa suosiotaan – Liviassa voit opiskella avomaan leikkokukkien viljelyä myös viikonloppukoulutuksena
Tuorlan kartanon mailla Kaarinan Piikkiössä värikäs kukkaloisto valtaa kasvukaudella kasvihuoneiden lisäksi myös avomaaviljelmät, kun Livian opiskelijat tutustuvat leikkokukkien kasvattamiseen opettajien Mia Kulkin ja Eeva Renforsin johdolla. Kysyimme Mialta ja Eevalta, mikä leikkokukkien viljelyssä kiehtoo.
– Liviassa on mahdollisuus perehtyä avomaan leikkokukkien kasvattamiseen osana puutarha-alan perustutkintoa suorittamalla valinnaisen tutkinnon osan aiheesta. Lisäksi tarjoamme muille aiheesta kiinnostuneille mahdollisuuden osallistua viikonloppupainotteiselle leikkokukkakurssille. Kaikille hakijoille avoimeen leikkokukkakoulutukseen hakijoita tulee ympäri Suomen, sillä koulutus on Suomessa ainutlaatuinen. Koulutus alkaa vuosittain loppusyksystä ja kestää seuraavan vuoden alkusyksyyn. Opiskelijat ovat kokeneet hyväksi käytännöksi, että teoriaosuus suoritetaan talven aikana yksittäisinä viikonloppuina, sillä monet opiskelijat asuvat kauempana. Opiskelijoiden joukossa on sekä alalla jo työskenteleviä että harrastajia, joilla ei ole aiempaa opintotaustaa puutarha-alalta, Eeva ja Mia kertovat.
– Opiskelijoiden innostus leikkokukkiin on suurta. He ovat usein kokeilleet jo kotona kasvattamista esimerkiksi hyötyviljelyn kautta, Mia jatkaa.
Lähikukkabuumi heijastuu harrastelijapuutarhureihin ja tiedon tarve lisääntyy
Leikkokukkien kasvattaminen Suomessa on melko vähäistä ja vielä toistaiseksi kysyntä ylittää tarjonnan. Avomaaviljelylle on Suomessa vain lyhyt sesonki. Kuluttajat haluavat suosia kotimaista, minkä seurauksena marketit ja kukkakauppiaat ovat tällä hetkellä todella kiinnostuneita kotimaisista leikkokukista. Nousua alalla onkin näkyvissä, sillä avomaaleikkoviljelijöitä on vuosi vuodelta enemmän. Monella leikkoviljely on sivutoimista tai liitetty muun viljelyn oheen. Opettajatkin ovat huomanneet, että myös sosiaalinen media on lisännyt lähikukkien kysyntää ja käytännön opetus vetää puoleensa.
– Kuivakukat ovat trendikkäitä tällä hetkellä ja niitä käytetään paljon, sillä niitä voi käyttää myös kasvukauden ulkopuolella. Pehmeät, persikkaiset ja aprikoosin värit loppuvat ensimmäisenä siemenvalikoimista. Lähellä tuotetut kukat ovat usein persoonallisempia ja vähän erikoisempia kuin tuontikukat, Mia jatkaa.
Livian opinnoissa edetään kasvukauden mukaan. Opiskelijat pääsevät tutustumaan koko leikkokukkatuotannon elinkaareen siemenvalinnoista sadonkorjuuseen.
– Opetuksessa tärkeää on se, että opiskelijat pääsevät näkemään kaikki kasvatuksen vaiheet. Teoriaosuudessa teemme viljelysuunnitelmaa, käymme läpi siemenluetteloita, suunnittelemme peltoa ja laskemme kylvömääriä. Opiskelijat saavat ehdottaa, mitä he haluaisivat kasvattaa ja opettajat valitsevat sopivat kokonaisuudet ja tilaavat siemenet. Keväällä teemme kylvöt ja istutukset, syksyllä on sadonkorjuu. Opiskelijat hyötyvät myös verkostoitumisesta; neuvoja ja vinkkejä jaetaan ja tuotteita tilataan yhdessä vielä kurssien jälkeenkin, Eeva sanoo.
Leikkokukkia viljellään satokausiperiaatteen mukaisesti
Ammattiopisto Livia on hiilineutraali oppilaitos, ja kestävät periaatteet ohjaavat toimintaa koko opetuksen ajan. Käyttöön pyritään valitsemaan sekä tuoreena käytettäviä kukkia että kuivattamiseen sopivia lajeja. Leikkokukat kasvatetaan silloin kun ne luonnollisesti kasvavat suomalaisen luonnonrytmin mukaan.
– Kasvatamme leikkokukat kohopenkeissä, jonka mullan joukossa on biohiiltä. Biohiili sitoo ravinteita penkkeihin paremmin. Lantaa saadaan Livian maatalouspuolelta ja maa-aineksena hyödynnetään myös kasvijätteet. Samoja kohopenkkejä voi käyttää seuraavana vuonna uudelleen. Lopulta Liviassa kasvatettu sato hyödynnetään oppilaitoksen omaan käyttöön, kuten kukkapuolen opiskelijoiden materiaalina ja tapahtumissa myytävissä tuotteissa, Eeva kertoo.
Entä mihin koulutuksen suorittaneet hyödyntävät oppejaan?
– Kursseiltamme valmistuneet ovat esimerkiksi perustaneet yrityksen ja alkaneet viljelemään leikkokukkia itse. Opiskelijoilla voi olla esimerkiksi oma kukkakauppa, johon haluaa kasvattaa lisää leikkokukkia. Osa opiskelijoita jatkaa harrastusta omaksi ilokseen. Jotkut ovat jopa innostuneet jatkamaan opintoja ja suorittavat koko puutarhurin tutkinnon ja osa jatkaa floristiopintoihin, Eeva kertoo.
Jos kiinnostuit kaikille avoimesta leikkokukkakurssista, tutustu koulutukseen tarkemmin!