Kaksoistutkinto

Kaksoistutkinto voidaan suorittaa Ammattiopisto Liviassa kolmessa tai neljässä vuodessa. Livia tekee yhteistyötä Kaarinan lukion aikuislinjan ja Paimion lukion kanssa. Kiinnostus kaksoistutkinnon suorittamiseen kartoitetaan, kun opiskelija aloittaa ammatilliset perustutkinto-opinnot.

Kaksoistutkinnossa ylioppilaskirjoitusten aloittaminen on mahdollista, kun opiskelija on suorittanut 1,5 vuoden ajan ammatillisia opintoja (90 osaamispistettä).

Opiskelijan suorittaessa kaksoistutkintoa pääkouluna on Ammattiopisto Livia, lukio-opinnot opiskellaan lukiolla. Esimerkiksi Paimion lukiossa kaksoistutkintoa päiväopiskeluna suoritettaessa ensimmäisenä vuonna lukio-opetusta annetaan kaksi jaksoa, toisena lukuvuotena kaksi jaksoa ja kolmantena lukuvuotena yksi jakso. Neljäs vuosi menee kokonaan lukiossa.

Jos opiskelija suorittaa lukio-opintoja päivälukiossa, on henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman merkitys erityisen suuri, sillä jaksot eivät aina mene täysin samanaikaisesti Ammattiopisto Liviassa ja lukiossa. Jos opiskelija sen sijaan suorittaa lukio-opintoja iltaopiskeluna, pystyy hän edistämään ammatillisia opintojaan nopeammassa tahdissa kuin päivälukiossa opiskeleva.

Opiskelijan suorittaessa lukio-opintoja ne tunnustetaan soveltuvin osin ammatillisen perustutkinnon yhteisiin tutkinnon osiin ja opiskelijan halutessa myös valinnaisiin opintoihin.

Lukio-opinnot tuovat vaihtelua opiskeluun, antavat hyvät valmiudet tiedon käsittelyyn, omaksumiseen ja opiskeluun ammattikorkea- tai yliopistotasolla. Kaksoistutkinnon suorittajalta vaaditaan aitoa kiinnostusta opiskeluun, sitoutumista kahden tutkinnon työmäärään, hyviä opiskelutaitoja sekä päämäärätietoista otetta.

Jos opiskelija ei ole oppivelvollinen, kaksoistutkinnosta tulee opiskelijalle kuluja mm. oppikirjojen ja ylioppilastutkintokirjoitusten maksujen osalta ja myös oma kannettava tietokone tarvitaan. Oppivelvolliselle koulutus on maksuton.

Lisätietoja

Paimion ja Tuorlan toimipaikat: opinto-ohjaaja Tiina-Liisa Lehtinen, puh. 050 303 9806 tai etunimi.sukunimi(at)livia.fi

Kaarinan toimipaikka: opinto-ohjaaja Maria Axberg, puh. 040 045 1363 tai etunimi.sukunimi(at)livia.fi