Pohjoismaisella yhteistyöllä laatua ja vaikuttavuutta vesiviljelyn koulutukseen
”Meidän alalle tekee ehdottomasti hyvää itse tuote;
kala noussut esiin esimerkiksi isojen ruokakauppaketjujen brändeissä isosti esiin ja
kalatiskeihin panostetaan isommin kuin ennen.”
Euroopan Unionin rahoittama Bridges-hanke luo nimensä mukaisesti siltoja pohjoismaisten kalatalouden oppilaitosten ja yritysten välille. Ammattiopisto Liviassa hanketta luotsaa vesiviljelyn lehtori Antti Forsman, joka on työskennellyt Liviassa kalatalouden opetuksen ja kehittämisen parissa jo yli 12 vuotta. Antti on koulutukseltaan biologi, joka ennen Liviaan tuloaan työskenteli tutkijana Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa ja Turun yliopistossa. Nykyään kalamiehen pitää vapaa-ajallakin kiireisenä uudelleen elvytetty väitöskirjatutkimus, jalkapalloharrastus ja Lapissa vaeltaminen.
Annetaan Antin kertoa omin sanoin lisää hankkeesta ja sen tavoitteista.
Lehtori Antti Forsman toimii Liviassa Bridges-hankkeen vetäjänä.
Kerro mistä Bridges-hankkeessa on kysymys?
Bridges on EU:n rahoittama nelivuotinen (2020-2024) Erasmus+ -hanke, jossa kehitetään vesiviljelyalan koulutusta ja nostetaan alan näkyvyyttä. Rahoitus on myönnetty Centres of Vocational Excellence -kategoriassa, joka on kovimpia hankerahoituksia, joita EU myöntää ammatilliselle koulutukselle. Täytyy ajatella niin, että kalatalous oli ansainnut rahoituksen.
Kalatalous on maailmalla nopeasti kasvava ja kehittyvä ala. Euroopassakin kehitys on nyt nopeaa ja jos Suomi haluaa pärjätä, niin pitää lähteä verkostoitumiseen mukaan. Livian lisäksi hankkeessa on mukana kalatalousalan koulut Norjasta, Islannista ja Ruotsista sekä kalatalousalan yrityksiä.
Livia lähti mukaan hankkeeseen, jotta opiskelijoille voitaisiin tarjota laadukasta opetusta sekä hyviä mahdollisuuksia työllistymiseen vesiviljelyalalle koulutuksen jälkeen. Hankkeen yhtenä tavoitteena on laatia yhteispohjoismaiset kriteerit vesiviljelyalan osaamiselle.
Mistä ajatus Bridges-hankkeeseen alun perin lähti?
Keskeisenä ajatuksena on säilyttää Euroopassa elinvoimainen kalatalous. Tällä hetkellä Itä-Aasia on isoin tekijä. Huoltovarmuudesta keskusteltiin jo tuolloin eli 2019–2020 vaihteessa, sillä pelkän tuontikalan varassa oleminen on huolestuttavaa. Nykyinen maailmantilannehan on realisoinut sen, mitä voi tapahtua, jos tuonti vaikeutuu.
Kala on tärkeä tekijä siinä, kun halutaan turvata terveellisen ja hyvälaatuisen proteiinin saanti kotimaassa. Kalan kotimaisuus on tärkeää myös kestävän kehityksen näkökulmasta, ettei turhaan kuljetettaisi pitkiä matkoja sellaista, mitä on mahdollista valmistaa kotimaassakin.
Liviassa hankkeelle on tehty arvokasta taustatyötä jo vuodesta 2017 lähtien, jolloin toin Livian mukaan Luonnonvarakeskuksen koordinoimaan vesiviljelyn innovaatiohankkeeseen. Sen puitteissa tutustuttiin myös siihen, mitä muualla maailmassa alalla tehdään ja silloin tutustuin islantilaiseen kalakoulun rehtoriin. Kyseinen The Icelandic Fishery Collegen rehtori suositteli Liviaa kumppaniksi norjalaiselle Trøndelagin maakunnalle, joka on nykyisen Bridges-hankkeen pääveturi. Norjasta vierailtiin Liviassa alkuvuonna 2020, minkä jälkeen laadittiin yhteinen hankehakemus.
Mitä nimi Bridges tarkoittaa?
Se on lyhenne sanoista Blue Region Inititiatives for Developing Growths, Employability and Skills – hankkeillahan on aina oltava monimutkainen nimi ja sille joku näppärä lyhenne.
Mutta oikeasti, hankkeessahan on kyse siltojen luomisesta. Halutaan tuoda mukana olevat maat yhteen ja yhteistyöhön toistensa kanssa sekä lisätä kalatalousopistojen ja alan yritysten välistä yhteistyötä. Nyt olemme Ruotsin kanssa päässeet jo hyvään yhteistyöhön. Norja on maailmanmahti lohen tuotannossa, joten se on vähän omassa luokassaan. Islanti tekee tuloaan, mutta on tällä alalla kulttuurisesti lähempänä Norjaa.
Ensimmäinen opiskelija Liviasta lähti jo Norjaan kesätöihin nimenomaan vesiviljelylaitokseen. Mahdollisuudet ovat siis olemassa. Kansainvälistymisen myötä työt ulkomailla ovat varteenotettava vaihtoehto kaikille nuorille. Oikeastaan voi lähteä minne vain maailmassa, kalalajihan siinä vain vaihtuu.
Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä on Pohjoismaiden välillä kalataloudessa ja vesiviljelyn koulutuksessa?
Suomi oli ensimmäinen Pohjoismaa, jossa vesiviljelyn koulutus alkoi. Olimme 1980-luvulla jopa hetken aikaa Euroopan johtava koulutusmaa alalla. Norja pitää itseään tietysti ykkösenä, mutta siellä koulutus alkoi itse asiassa meitä myöhemmin.
Tällä hetkellä Norja on itseoikeutetusti kalankasvatuksen mahtimaa, mutta siellä on oltu yllättyneitä siitä, miten kattavaa koulutusta Suomessa on tarjolla. Meilläkin Liviassa on oma kalankasvatuksen tuotantolaitos, mikä mahdollistaa sen, että opiskelija näkee jo täällä koko tuotantokierron emokaloista perkuuseen, kalojen ruokintaan ja hyvinvointiin ja pystyy tutustumaan erilaisiin teknisiin ratkaisuihin. Sen lisäksi vesiviljelyyn voi erikoistua nopeastikin, jo kalatalouden perustutkinnossa.
Ruotsissa vesiviljelyn käsite laajempi kuin meillä, se kattaa osterin-, levän- ja kalanviljelyn. Ruotsissa viljellään eri lajeja laajemmin kuin Suomessa, mutta siellä vesiviljelyn koulutus on teoreettisempaa kuin Suomessa. Ruotsalainen vesiviljely on itse asiassa suomalaisten sinne viemää. Ympäristölupien kanssa toiminta Ruotsissa on ollut väljempää, vaikka nyt lupa-asioita onkin tiukennettu merialueilla. Mutta Ruotsissa myös maantiede on erilaista kuin Suomessa; maan länsiosan vuorilta laskee jokia, joihin on syntynyt paljon karuja järviä, joihin on jopa toivottu vesiviljelyä. Ruotsissa onkin syntynyt paljon startup-yrittäjyyttä ja yrityksiä, jotka valmistavat korkean lisäarvon tuotteita kuten premium-mätiä.
Islanti on selkeästi eniten takamatkalla kalatalouden koulutuksessa. Siellä ei ole vielä lainkaan tutkinnonperusteita kalatalouteen, vaan paino on ollut perinteisessä kalastuksessa, johon on opittu mestari-kisälli-periaatteella. Islannissa yksi keskeinen Bridges-hankkeen tavoite onkin luoda kansalliset tutkinnonperusteet vesiviljelyalalle.
Miten yritykset ovat suhtautuneet hankkeeseen, tuoko EU-status uskottavuutta?
Yritykset ovat olleet pitkään huolissaan siitä, että alalle ei tule uusia opiskelijoita. Hankkeen myötä yritykset toivovat konkretiaa puheisiin, että yhteistyötä voidaan tehdä. Voisi sanoa, että ilman hanketta oppilaitoksilla ei ole tarpeeksi resursseja tehdä yhteistyötä yritysten kanssa ja samaa pätee myös toiseen suuntaan. Nyt hankkeessa teemme yhdessä sitä, että yritykset kertovat itse alasta ja koulut siitä, miten alalle pääsee.
Yksi iso haaste alalle on työpaikkojen sijainti. Vesiviljelyn työpaikat sijaitsevat merkittäviltä osin syrjäseudulla, ja esimerkiksi Liviasta on useiden tuntien matka lähimmille sisävesilaitoksille. Merilaitokset sijaitsevat lähempänä, mutta liikenneyhteydet myös näille laitoksille ovat haastavat. Meillä Liviassa on oma tuotantolaitos, joten meidän on helpompi opettaa myös koulun tiloissa. Mutta koko opiskeluaikaa ei voi olla koululla, sillä työpaikalla oppiminen kuuluu ammatilliseen koulutukseen.
Hankkeen yhtenä tavoitteena onkin myös sujuvoittaa työssäoppimista. Työpaikka ei yksin riitä, vaan tarvitaan asunto työpaikan läheltä ja mahdollisuuksia vapaa-ajan ohjelmaan. Tämä vielä korostuu, kun puhutaan alle 18-vuotiaista nuorista opiskelijoista, joilla ei esimerkiksi ole vielä autoa käytössään.
Miten hanke näkyy opiskelijoiden arjessa Pohjoismaissa? Mitä opittavaa meillä on muualta, toisaalta mitä annettavaa Suomella on muille?
Odotus on, että yritysten ja oppilaitosten yhteistyö koko opiskelijoiden uraputken alkupäässä olisi paljon tiiviimpää kuin aiemmin. Tavoitteena on myös tarjota opiskelijoille kontakteja ulkomaille, sillä kansainvälinen vaihto rikastuttaa aina, kun pääsee katsomaan asioita useasta vinkkelistä. Esimerkiksi Norjassa käytetään paljon enemmän tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitusta kala-alalla ja se näkyy teknisesti kehittyneempänä vesiviljelynä. Olisi hyvä, jos saataisiin nuoria sinne oppimaan ja tuomaan ideoita meille takaisin. Tosin, Norjassa ei vielä opeteta kiertovesiviljelyä, mihin meillä Liviassa on jo omat opetustilat.
Suomessa on selkeämpi pedagoginen ote koulutukseen myös ammatillisen koulutuksen puolella ja laajat tutkinnon perusteet. Jos hanke onnistuu vakiinnuttamaan yhteispohjoiset tutkinnonperusteet kalatalousalalle, se tarkoittaa, että Suomessa koulutuksen saanut voi mennä töihin vaikka Norjaan ja tutkinto on yhtä pätevä siellä. Sama pätee tietysti toisin päin.
Kaikissa Pohjoismaissa on varmasti halua oppimisympäristöjen ja opetusmenetelmien kehittämiseen. Opiskelijoiden mukana uutta teoriaa ja teknologiaa voidaan viedä työpaikoille ja sillä tavalla he tuovat lisäarvoa yrityksiin. Pitkässä juoksussa innovaatiot lisääntyvät. Jo nyt on nähtävissä, että Pohjoismaissa nuoret yrittäjät ovat tuoneet positiivista virtaa alalle ja he modernisoivat sitä sekä teknisesti että henkisesti.
Mitä hankkeessa tapahtuu seuraavaksi?
Hankkeessa tapahtuu paljon koko ajan rinnakkain ja päällekkäin. Työpaketteihin jaettu hankekokonaisuus takaa sen, että jotain on koko ajan käynnissä jollakin saralla.
Kansainvälisellä tasolla iso askel on juhannusviikolla Reykjavikissa pidetty tapaaminen, jossa tarkastellaan hankkeen kokonaistilannetta ja suunnitellaan työssäoppimisen pilotteja. Kansallisella tasolla seuraavaksi tehdään alan markkinointisuunnitelmaa, jolla saamme luotua yritysten kaipaamaa konkretiaa markkinointiin.
Liviasta hankkeeseen osallistuu myös vesiviljelyn tuntiopettaja Jaakko Lumme. Jaakko keskustelemassa nieriän kasvatuksesta islantilaisen Samherjin läpivirtauslaitoksen johtajan kanssa.
